HoloLens projekti IoT-tiedon esittämiseen ja prototyypin tarkasteluun

Aikaisemmin esittelimme mahdollisuuksia Microsoft HoloLens -laseille. Meidän Jari tarttuikin tuumasta toimeen ja kehitti omista sovelluksistamme HoloLens -laseille sopivat versiot. Vaikka kuinka on puhuttu lasien huikeista ominaisuuksista ja terävistä, selkeistä hologrammeista, on lasien antama kokemus ja näkymä aivan uskomaton! Kokemusta nostattaa entistä paremmaksi vapaaksi jäävät kädet. Sovellusten tekninen toteutus tapahtuu tutusti Unity-työkalulla. Ohessa katsaus ensikokemuksiin.

 

Lämpötila-anturidatan esittäminen HoloLens -lisätyn todellisuuden laseilla

Lasien läpi katsoessa näkökenttään heijastuu kaikki tarvittavat tiedot esimerkiksi lämpötila-anturista.  Anturissa on fyysinen tunniste, jonka lasit on ohjelmoitu tunnistamaan. Näin päästään tarkastelemaan näkökenttään avautuvaa dataa. Samaan aikaan on mahdollisuus hakea suoraan verkosta lisää IoT-dataa. Halutut komennot esimerkiksi tietyn datan valitsemiseksi sekä hologrammien koon muuttamiseksi tai pyörittämiseksi laseille suoritetaan joko puhetunnistuksella tai käsiohjauksella.

Ulkopuolisen silmin toiminta näyttää osittain jopa koomiselta.

Sovelluskohteet:

  • Huolto- ja tarkastuskäynnit
  • Etäohjaukset
  • Käyttöönotto-opastus
  • Vikatilanteiden seuranta
  • Datan visualisointi
  • IoT-datan tarkastelu immersiivisesti

Kokeilussa olevaa sovellustekniikkaa voidaan käyttää moniin erilaisiin yllä mainuttuihin sovelluskohteisiin. Mahdollisuuksia on siis paljon. Tarvittavat ohjeet ja data saadaan suoraan käyttäjän silmien eteen HoloLens-lasien sovelluksen avulla.

 

Amomatic asfalttiaseman tarkastelu HoloLens -lisätyn todellisuuden laseilla

Amomatic asfalttiasemakonfiguraattori muuntuu aivan uudenlaiseksi lasien läpi katseltavaksi kokemukseksi. HoloLens -laseilla toimivat sovellukset soveltuvat suurikokoisten laitteiden visualisointiin. Lasien avulla isotkin kokonaisuudet voidaan esitellä virtuaalisesti 3D-mallinnettuna. Pienemmässä koossa laitteen heijastuessa näkökenttään sitä pystyy kiertämään ympäri. Skaalaus oikeaan kokoon luonnistuu helposti paikasta riippumatta, jolloin laitteen ns. sisään voi hypätä. Esimerkiksi Amomaticin kohdalla kyseessä on kymmenien metrien pituinen kokonaisuus, jonka esittely asiakkaalle ei onnistu luonnollisessa koossa ja halutussa ympäristössä.

Sovelluskohteet:

  • Prototyyppien esittäminen
  • 3D-lähtöisen suunnittelutiedon tarkastelu
  • Ergonominen tarkastelu
  • Tuoteviestintä
  • Kokoonpanotarkastelu asennuskohteissa

Myyntikonfiguraattorit ja erilaiset tuotteiden esittelyt ja havainnollistamiset toteutuvat myös uudella tavalla. Olipa sitten kyseessä pienempi tai useiden metrien kokoinen kokonaisuus.

Suuremmasta kokonaisuudesta hyvä esimerkki on NASA, joka käyttää HoloLens -laseja ja lisättyä todellisuutta avaruusaseman suunnittelussa ja kokoonpanotarkastelussa. Näin saadaan aikaiseksi mahdollisimman todentuntuinen kuva ympäristöstä ja laitteita pystytään tarkastelemaan kokoonpanovaiheessa mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti.

 

Heräsikö mielessäsi idea kenties sinulle sopivasta sovelluksesta?
Otapa yhteyttä: Aki Vänskä, puh. 044 777 0744

 

Lue lisää muista palveluistamme täältä!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone