premode, virtuaalisuus, peliteknologia, hyödyntäminen

Virtuaalisuuden hyödyntäminen meillä ja maailmalla

Aki Vänskä

Aki Vänskä

Aki toimii Premoden toimitusjohtajana ja vastaa yrityksen viestinnästä.
Pulmatilanteissa hän on oikea henkilö keneltä pyytää neuvoa.
Aki Vänskä

Jokin aika sitten kirjoitin lyhyen blogin siitä, miten virtuaalisuus ja lisätty todellisuus ovat nousseet osaksi insinöörien arkea. Tosiasia kuitenkin on, että meillä täällä Härmässä ei vieläkään oikein uskota virtuaalisuuden ja peliteknologian suomiin etuihin ja niiden hyödynnettävyyteen suunnittelussa, valmistuksessa tai viestinnässä. Immersiivisesti ja henkilökohtaisesti koettava suunnittelu toisi kuitenkin tavan kaikkien ymmärtää, mistä puhutaan – ennen kuin tuotetta on alettu edes valmistaa!

Meillä mietitään, maailmalla toimitaan

Vuonna 2010 vierailin eräässä suuressa suomalaisessa yrityksessä kertomassa virtuaalisuudesta ja peliteknologian suomista mahdollisuuksista. Tuolloin minulle hymyiltiin kauniisti. Kun 2016 vierailin yrityksessä, huomasin tilanteen yrityksessä olevan täysin samassa pisteessä.

Vuonna 2013 puolestaan kävin kertomassa yhdysvaltalaiselle Royal Caribbean Cruises Ltd:lle (RCL) pelitekonologiasta, virtuaalisuudesta sekä siitä, mitä Premode on oppinut insinööri- eli suunnitteluaineistojen hyödyntämisestä virtuaalisuudessa. Tuolloin RCL ei ollut vielä kuullutkaan virtuaalisuuden hyödyntämisestä. Nyt heillä on käytössään maailman huippuluokkaa olevat tilat, joissa pystyy virtuaalisesti kulkemaan laivoissa – jotka ovat vasta suunnitteluasteella. Kaikki laivan suunnittelu-, rakennus-, sisustus- ym. töitä tekevät ihmiset pääsevät näkemään, kokemaan, kommentoimaan ja muuttamaan luksusristeilijän ominaisuuksia huomattavan paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin ilman virtuaalimallia. Tämän seurauksena tuotanto nopeutuu huimasti.

Onneksi Suomessakin aletaan helpottaa virtuaalisuuden hyödyntämistä: Turun Teknologiakiinteistöt avaa Turku Science Parkin uuteen vierailukeskukseen kaikille avoimen virtuaalitilan, jossa virtuaalimallien avulla yritys voi esitellä toimintaansa ja tuotteitaan.

premode, virtuaalisuus, peliteknologia, hyödyntäminen, turku, teknologiakiinteistöt

Nykytilanne Suomessa

Maailmalla ollaan selvästi rohkeampia uusien teknologioiden hyödyntämisessä jopa kaikkien konservatiivisimmilla aloilla kuten rakennus- ja laivateollisuudessa. Me suomalaiset olemme innovatiivisia, mutta arkoja innovaatioiden käyttöönotossa. Tai kuten Taneli Tikka sanoi Helsingin Digitreffeillä: ”meillä valmistavalla puolella keskitytään vain prosessien optimointiin, kun taas maailmalla keskitytään uusien liiketoimintamallien luomiseen ja innovaatioiden hyödyntämiseen”.

Epäilijöitä ja jahkailijoita

Työssäni pääsen tutustumaan monenlaisiin yrityksiin, ja olen useasti huomannut miten paljon painoarvoa yksittäisten voimakkaiden ihmisten mielipiteille laitetaan. Yhteistä näille kaikkein kovaäänisimmille ihmisille on muutosvastarinta ja uhka oman työnkuvan menettämisestä tai sen muuttumisesta. Näiden harvojen ankeuttajien kuuntelu ja paapominen tappaa yrityksestä kaiken innovatiivisuuden.

Hyviä poikkeuksia: Mapvision ja FCR

Case Mapvision

Suomalainen Mapvision tuottaa autoteollisuuteen kuvamittaukseen perustuvia automaattisia mittausjärjestelmiä, joiden ansiosta tuotteiden osat pystytään mittaamaan samassa tahdissa tuotantoprosessin kanssa. Laaduntarkkailu pystytään siis tekemään tuotantoa hidastamatta. Järjestelmän edut perinteiseen mittaustapoihin verrattuna ovat huomattavat.

Kilpailuvalttien havainnollistaminen perinteisin viestinnän työkaluin oli kuitenkin haastavaa, joten Mapvision päätti teettää virtuaalisen tuotantolinjan tuoteviestinsä selkeyttämiseksi. Premoden toteuttaman virtuaalisen esitysaineiston avulla Mapvision kykenee esittelemään järjestelmäänsä asiakkaille vuorovaikutteisesti. Mapvisionin viestintäjohtajan mukaan ”enää kenellekään ei jää epäselväksi, miksi järjestelmämme ovat ylivoimaisia kilpailijoihin verrattuna”.

Mapvision jatkaa kehityksen kärjessä tarjoamalla järjestelmän, jonka avulla autovalmistajan hitsausjigiä säätävä asentaja voi hyödyntää Microsoftin HoloLens-laseja. Asentaja voi käyttää molempia käsiään ja samalla lukea lasien näytöltä säätöohjeita.

premode, virtuaalisuus, peliteknologia, hyödyntäminen, mapvision

Case FCR Finland

Laivanrakennukseen ja rakennusteollisuuteen erikoistunut Oy FCR Finland Ltd innovatiivisen yritysjohdon siivittämänä, käyttää tämän päivän teknologioita erittäin taidokkaasti hyväkseen. FCR edistää oman rakennusosaamisensa viestintään uusien interaktiivisten teknologioiden keinoin. Maailman vesiä seilaavien risteilijöiden sisätiloista ja teknisistä ratkaisuista tehdyt interaktiiviset 3D-virtuaalisovellukset eivät ole FCR:lle vieraita.

FCR hyödyntää virtuaalitekniikkaa eri varustamoiden kanssa käytävissä neuvotteluissa, kuten Pullmantur Cruisesin ja Carnival Cruise Linesin kanssa. Uusimman virtuaalisovelluksen FCR tuotti yhdessä Premoden kanssa Naantaliin rakennettavasta asuinrakennuksesta nimeltä Risteilijänranta.

-Virtuaalimalli on ollut suureksi hyödyksi, ei pelkästään kokonaistoimituksena myytävän tuotteen markkinoinnissa vaan myös suunnittelussa ja tavarantoimittaja neuvotteluissa. Olimme itsekin yllättyneitä miten hyvin ja ymmärrettävästi kommunikaatiota voidaan käydä virtuaalisen sovelluksen avulla eri tahojen kesken, sanoo FCR:n Operatiivinen johtaja Mikko Varjanne. Virtuaalimallit ovat helposti julkaistavissa eri alustoille kuten verkkosivuille, mobiililaitteille ja cave-teattereille. Tämä helpottaa kommunikaatiota entisestään, jatkaa Varjanne.

Premode ja Aki ja FCR:n interaktiivinen 3D-virtuaalisovellus Risteilijänranta

Tulevaisuus: tekoäly

Entä mitä virtuaalisuuden ja peliteknologian lisäksi on tulossa? Tekoäly. Helsingin Digitreffeillä puhuneen Taneli Tikan mukaan tekoäly tulee mullistamaan Suomen valmistavan teollisuuden käytännöt. Se syrjäyttää lähes kaiken monotonisen ihmistyöskentelyn, kuten väliportaan management-tason tarkastustoiminnan, jossa ei tarvita ihmisten välistä vuorovaikutusta. Samaa kertoo myös EVAn raportti. Ei kuitenkaan ole syytä huolestua – mikäli uskaltaa ryhtyä nyt kehittämään toimintojaan virtuaalisuuden hyödyntämisessä.

Aki Vänskä
CEO

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone