Virtuaalisuuden hyödyntäminen meillä ja maailmalla
Jokin aika sitten kirjoitin lyhyen blogin siitä, miten virtuaalisuus ja lisätty todellisuus ovat nousseet osaksi
Jokin aika sitten kirjoitin lyhyen blogin siitä, miten virtuaalisuus ja lisätty todellisuus ovat nousseet osaksi
Nykyään puhutaan paljon digitalisaatiosta ja sen merkityksestä yrityselämälle, mutta kuka tietää mitä digitalisaatio
Työskentelin aiemmin laivateollisuudessa työmaapäällikkönä ja esivalmistesuunnittelijana. Ennen työmaakäyntiä
Asioista kerrottaessa niitä on pyritty aina havainnollistamaan viestin vastaanottajalle. Puhuttaessa on käytetty
Viimeiset kolme vuotta olen puhunut lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista insinööriteollisuudessa. Asiakastapaamisissa
Ostatko 200 euron kengät vain värin ja kokonumeron perusteella? Ai et. Entä 20 000 euron auton vain ominaisuusluettelon
Olen jo muutaman vuoden ajan pyörittänyt pientä IT-yritystä ja useasti miettinyt, kuinka projektikohtainen tieto
Usein mietin, miten voisi parhaiten selittää mitä on lisätty todellisuus ja mitä lisäarvoa sillä voisi tuottaa
Ihmisiä kiinnostaa virtuaalisuus ja se onkin ollut luonnollinen osa ihmiskuntaa jo historian alkuhämärästä lähtien.
Laiturinsuunnittelusovelluksen avulla voit suunnitella oman unelmiesi laiturin helposti ja näppärästi. Suunnittelu tapahtuu valmiiden laiturielementtien avulla. Tallenna suunnitelma ja lähetä tarjouskysely.
Lisätietoja sovelluksen sivuilta tai käy lataamassa mobiilikaupasta (Coming soon).
Unohda paperitöiden tekeminen työmaalla ja aikaa vievä työmaaraportointi, Dotag on täällä.
Työmaakäyntien tiedonkeruuseen ja työmaaraportointiin tarvitset enää vain tablet-laitteen ja mobiilikaupasta ladattavan Dotag-sovelluksen. Dotagilla teet kaikki työmaamuistiinpanot suoraan layout-piirrustuksiin offline-tilassa. Dotag tekee automaattisesti raportoinnin merkinnöistäsi nappia painamalla. Lisätietoja sovelluksen sivuilta.
Nyt voit suunnitella keittiösi helposti ja nopeasti mobiililaitteellasi joko kotisohvalta tai rakennuskohteessa.
Keittiön suunnittelu ei ole koskaan ollut näin helppoa ja näppärää. Lisätietoja sovelluksen verkkosivuilta (Coming soon).
With the pier designer application you can design the pier of your dreams easily and conveniently. The design takes place by ready-made pier elements. Save your design and submit an offer request.
Additional information available on the application website or download from the mobile shop (Coming soon).
Forget doing paperwork at worksites and time-consuming worksite reporting, for Dotag is here!
You will only need a tablet device and the Dotag application, downloadable from the mobile shop, to collect information during worksite visits and carry out worksite reporting. Dotag allows you to take all of your worksite notes directly on the layout schematics while in offline mode. Dotag automatically compiles reports based on your notes, simply by pressing a button. Additional information available on the application website.
Now you can design your own kitchen easily and quickly on your mobile device, either at your home or at the building site.
Designing a kitchen has never been this easy and convenient. Additional information available on the application website (Coming soon).